Siljankodin etupiha

Siljankodin etupiha

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannusjuhla









Siljankodissa vietettiin juhannusjuhlaa tiistaina 21.6. Ohjelmassa oli yhteislaulua ja musiikkiesityksiä. Lounaan sijasta grillattiin makkaraa ja juotiin kotikaljaa.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Siljankodin esittely

Etupiha
Ulkoterassi
Takapiha
Maisema Siljankodin takapihan parkkipaikalta (monet asukashuoneet sekä parveke ovat suunnattu tähän suuntaan).
 
 Siljankoti on vuonna 2010 avattu Hämeenkyröläinen tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa muistisairaille ikäihmisille. Kodilla on 14 yhden hengen huonetta ja kaksi kahden hengen huonetta. Huoneet sijaitsevat saman käytävän varrella. Käytävä on jaettu kahteen päätyyn; Miinaan ja Pransuun. Päätyjen välissä on päiväsali, jossa ruokailu ja suurin osa viriketoiminnasta tapahtuu. Käytössä on myös iso lasitettu parveke, sekä aidattu ulkoterassi.

Aamu- ja iltavuoroissa työskentelee aina neljä hoitajaa ja yöllä yksi yöhoitaja. Hoitajat ovat pääasiassa lähi- ja perushoitajia lisäksi Siljankodilla työskentelee myös yksi sairaanhoitaja. Hoitajien lisäksi siljankodilla työskentelee vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka osallistuvat viriketoimintaan ja toimivat asukkaiden ystävinä. Siljankoti tekee myös yhteistyötä Hämeenkyrön koulujen kanssa. Oppilaat ovat käyneet viettämässä aikaa asukkaiden kanssa mm. ulkoilemalla, lukemalla lehtiä, pelaamalla pelejä ja juttelemalla. Lisäksi kesäisin kodilla käy säännöllisesti nuoria ulkoiluttajia.
 

Toiminnan tavoitteena on asukkaan hyvä elämä ja hyvinvoinnin lisääminen. Toimintamme on asukaslähtöistä ja tavoitteenamme on huomioida asukkaiden yksilölliset tarpeet.